top of page

Jenni Sorsa

 

Lasinpuhaltajamestari/Artenomi, Glasblåsaremästare/Artenom, Master glassblower/Bachelor of Arts and Design

Jenni Sorsa on Hämeen AMK:sta vuonna 2007 valmistunut muotoilija pääaineenaan lasi. AMK-opintojen jälkeen Jenni on suorittanut viisi eri lasinpuhaltajan tutkintoa Suomessa ja Ruotsissa, viimeisimpänä lasinpuhaltajamestarin ammattitutkinto 2020 (Ammattiopisto Tavastia). Vuoden 2014 alussa Jenni perusti Jenni Sorsa Glass -nimisen yrityksen, jonka toimintaan kuuluvat lasinpuhallus- ja asiantuntijapalvelut muille muotoilijoille/taiteilijoille, sekä lasinpuhalluselämykset . Lisäksi Sorsa puhaltaa omaa taidelasia ja piensarjatuotteita.

Hän kuvaa työskentelyään näin:

”Lasinpuhallus merkitsee minulle itseni toteuttamista ja jatkuvaa haastetta. Lasi on materiaali, josta voi aina ammentaa uutta, eikä puhaltajana tule koskaan valmiiksi. Erityisen palkitsevalta tuntuu, kun on voittanut itsensä lasin edessä. Nautin lasihytin hektisestä ilmapiiristä ja sen kuumuudesta. Olen intohimoinen tanssija ja koen onnistumisen elämyksiä, kun kaikki sujuu työryhmässä ikään kuin valmiin koreografian mukaan. Jokainen työryhmässä tietää tehtävänsä, askeleet kohti valmista esitystä. Myös rytmi on olennainen osa lasinpuhallusta, koska lasi ei odota eikä anna periksi. Inspiraatiota ammennan lapsuuden leluista, sirkustaiteesta ja toisinaan space age kulttuurista.”

www.jennisorsaglass.fi

 

  • Facebook
  • Instagram
bottom of page