Kuva: Tuukka Palonen Nuutajärven kartanon vanhassa päärakennuksessa, Kellopytingissä asusteleva ja työhuonettaan pitävä Teemu Kylvö on nopeasti noussut ihmisten tietoisuuteen taidelasia valmistavana nuorena taiteilijana. Kylvö on juuri avannut näyttelyn Riihimäen lasimuseolla, jossa on esillä taiteilijan valmistamia lasisia valaisimia. Mm. luonnonkivistä ja graffitikulttuurista työtään ammentava, porilaissyntyisen Kylvön teokset väistelee tylsyyttä epäsymmetrisillä muodoilla, kirjavilla väriyhdistelmillä ja abstrakteilla kuvioilla.
Työhuone Nuutajärven kartanon vanhassa päärakennuksessa
1700-luvun lopussa rakennetussa ja 1842 nykyiselle paikalleen siirretyssä Kellopytingissä on remontti käynnissä. Alunperin lasitehtaan johtajan asuntona toiminut Kellopytinki on saanut julkisivuremontin 2010-luvulla, jonka yhteydessä myös vanha kellotorni on kunnostettu. Pinkopahvin alla pilkottaa vanha hirsiseinä, jota pyritään tuomaan remontin myötä paremmin esiin. Etelään suuntaava ikkunarivi tulvii huoneeseen valoa.
Tarkoituksena on remontoida niin, että mahdollisimman paljon vanhaa säilyy ja näkyy. Hirsiseinää tuodaan esiin, vanhat lattialankut pysyy paikallaan ja alakerran takka korjataan niin, että kaakelointia ei tarvitse uusia. Minusta on hienoa, että Kellopytinki on käytössä eikä rapaudu museokohteena, jota saa katsoa, muttei koskea.
Kylvö asuu ja työskentelee Kellopytingillä. Kylvö valmistaa lasia n.100 metrin päässä Kellopytingistä Lasikomppanian tiloissa, mutta pitää työhuonettaan Kellopytingin toisessa kerroksessa.
Kylvö hiekkapuhaltaa valaisimen osan pintaa Lasikomppanian tiloissa. Kuva: Tuukka Palonen
Graffitikulttuurin räväkkyydestä inspiraatiota lasivalaisimien suunnitteluun
Kylvö sovittaa työhuoneessaan lasista valmistettuja kolmiosaisia valaisimiaan. Tasaisesti valoa antavan ja esteettisesti miellyttävän valaisimen tekeminen vaatii lasiosien valmistamisen jälkeen vielä paljon asettelua ja osien kiinnitystä.
Valaisimia on mielenkiintoista tehdä, koska siinä on omanlaisia haasteita: lopputuloksen tulisi näyttää hyvältä sellaisenaan ilman valoa, mutta myös valon kanssa. Valaisimen muoto ja värit vaikuttavat valon taittumiseen ja leviämiseen. Olen tehnyt paljon kauniita valaisimia, joiden valaistusta en saa toimimaan. Lampun sisälle asennettaessa huomaan, että valo näkyy plänttinä yhdessä kohtaa valaisinta ja muuten valaisin on valoton.
Valaisimien osien sijoittelu ja valonlähteen asettaminen paikoilleen niin, että lopputulos miellyttää silmää ja palvelee käyttötarkoitusta on aikaavievää työtä. Kuva: Tuukka Palonen
Kylvön valaisimet ovat samalla sekä design-lasia että käyttöesineitä. Uniikit valaisimet ovat puhallettu ilman muottia ja kahta samanlaista valaisinta ei tule.
Haluan tehdä uniikkia lasia ja vapaasti puhaltamalla sitä syntyy. Tykkään myös ajatuksesta, että esineen ostajalla on jotain ainutlaatuista kotona.
Graffiti-valaisimia. Kuva: Teemu Kylvö
Kylvön teoksissa on abstrakteja muotoja, epäsymmetriaa ja kirjavuutta. Mistä taiteilija saa inspiraationsa?
Luonnosta saan paljon inspiraatiota. Erityisesti erilaisten kivien tekstuurit, muodot ja värit inspiroivat ja uskon, että luonnonkivet näkyy teoksissani myös paljon. Toisena olennaisena vaikuttajana on graffitit. Graffitikulttuurin kapinallisuus ja räväkkyys vetoavat ja pyrin saamaan tätä samaa asennetta myös lasiini. Seuraan useita graffititaiteilijoita, mutta suosikkini on ranskalainen C215, jolla on hyvin omaperäinen tyyli käyttää erilaisia muotoja hänen maalaamissa potreteissaan.
C215:n eli Christian Guémyn teoksia, kuvakaappaus artistin Instagram-kanavalta
Kuka on Teemu Kylvö?
Porilaistaustainen Teemu Kylvö (s. 1994) on nuutajärveläinen lasitaiteilija. ICT-alalta lasiin vaihtanut Kylvö on tunnettu erityisesti kirjavista valaisimistaan.
Tekoprosessi
Teokset tulevat mielikuvituksesta. En tee hirveästi mallipiirustuksia. Teen jonkinlaisen mallin ajatuksesta ja kehitän mallia siihen suuntaan, mikä mun mielestä näyttää hyvältä. Esineen muoto ja tekstuuri ovat tärkeitä. Hiekkapuhallusta käytän paljon. Eloisuutta ja liikkuvuutta säilytän eri muodoilla. Mieluummin teen elävämpää ja käytän enemmän värejä.
Tekoprosessi: ajatustyö
Käytän paljon aikaa myös ajatustyöhön. Esim. uudet valaisimet jotka ovat kolmeosaisia. Teen ajatusleikkejä, mitä se valaisin voisi olla. Piirrän päässäni visuaalista kuvaa valaisimesta ja mietin, että sopisiko tällainen osa valaisimeen.
Tekoprosessi: teos persoonana
Jos on ollut hankala startti, saatan miettiä teoksen persoonana, minkä värisiä ja kaltaisia vaatteita hän käyttää, mikä on hänen nimensä. Ulkoistan teoksen hahmoon ja sen pohjalta lähden rakentaan. Tämä on mielikuvitusleikkiä.
Esikuvat ja oma tyyli
Välttelen liikaa seuraamasta toisten lasitaiteilijoiden tekemistä, ettei ota liikaa omaksi. Kerran piirsin teoksen ja tajusin että siinä on viiden eri taiteilijan juttuja, eikä oikeastaan hirveästi omaa. Haluan tehdä omannäköistä taidetta, en liian helppoa, tai liian samantyylistä kuin joku muu.
Taiteilijoiden samankaltaisuus ja oma tyyli
Taiteilijat pyrkii tekemään uutta asiaa, mutta usein taiteilijat käyttää samanlaisia värejä ja samanlaisia muotoja. Se on vähän tylsää. Olen itsekin tehnyt paljon perusmuotoja ja kopioinu paljon aiemmin. Uusilla muotoilijoilla on samankaltaisia ideoita ja samoja värikarttoja. Tälle voisi jotain tehdä. Onko se koulussa se vika.
Uniikkius ja oma tyyli
En käytä muottia yleensä. Vapaasti puhaltamalla saa uniikkiutta. Vaikka tekisin 20 valaisinta, ei kahta samanlaista tuu. Haluan tehdä uniikkia.
Taulut
Teen tietty myös tauluja jonkin verran. Näitä ei ole ollut myynnissä. Käytän paljon värjeä, erilaisia tekstuureja, kaikenlaisia viivoja jne. Tämä helpottaa hahmottamaan myös lasia, mikä voisi näyttää hyvältä.
Taiteen olemus
En usko, että kaikki taide, lasi ja muodot olisi jo käytetty. Miksi tekisimme tätä, jos kaikki olisi jo tehty.
Teemu Kylvö - Teleportteja
Kylvö on juuri avannut Teleportteja-näyttelyn Riihimäen lasimuseolla. Riihimäellä on esillä Kylvön valmistamia lasisia valaisimia. Teokset ovat puhaltaneet Teemu Kylvö ja Otto Koivuranta, hionnasta ovat vastanneet Tommi Tikkinen ja Juha Juselius. Näyttely on avoinna 4.2.-30.4.2023.
Näyttelyn avajaiset. Kuva: Lasinkeräilijän Blogi
Riihimäen näyttelyä on ollut mielenkiinoista tehdä. Alustavasti oli puhe, että metsäteoksia olisi näyttelyssä esillä tai sekä valaisimia että metsäteoksia. Päädyin kuitenkin siihen, että näyttelyssä tullaan näkemään erilaisia teleporttivalaisimia. Teleporttivalaisimet tuovat uutta näkökulmaa sille että millaisia valaisimet voivat olla nykypäivänä. Suosittelen kaikille taiteesta ja lasista kiinnostuneille mennä katsomaan Teleportteja-näyttelyn.
Teemu Kylvön kotisivut:
https://www.kylvodesign.com/
Facebook: Kylvö Design __________________________________________________________________________________
Taiteen edistämiskeskus tukee Lasikomppaniaa viestintää. Seuraa Lasikomppanian tulevia blogijulkaisuja, joissa pääsemme tutustumaan kaikkiin yksittäisiin taiteilijoihin, heidän kuulumisiin ja työskentelytapoihinsa. Tilaa uutiskirje sivun alalaidasta, niin saat tiedon sähköpostiin uusista blogikirjoituksista sekä muista Lasikomppanian uutisista!
_________________________________________________________________________________
Lasikomppanian kotisivut:
https://www.lasikomppania.com/
Instagram: @Lasikomppania
Facebook: Lasikomppania #teemukylvö #lasikomppania #taiketukee
Tuukka Palonen
Kirjoittaja on Nuutajärveltä kotoisin oleva freelance-kirjoittaja ja yksi Nuutajärvellä järjestettävän Mitäs Mitäs Mitäs -festivaalin tuottajista
Comments